Vastaus: eurooppalainen ilmastopolitiikka. Joudun ehkä selittämään:
Olen kauan ihmetellyt, miten yrittäjäpuolue kokoomus voi kuulua Euroopan parlamentin konservatiiviseen ryhmään (EPP-ED). Yrittäjyys merkitsee riskinottoa ja oikeistolaisuus perinteisesti arvostaa vapautta itseisarvona, turvallisuutta sen välinearvona (kuten Terho Pursiainen asian muotoilee artikkelissa joka löytyy kirjasta “Nykyajan etiikka. Keskustelua ihmisestä ja yhteisöstä””, 2005). Vasemmistolla itseisarvona on Pursiaisen mukaan turvallisuus ja välinearvona vapaus.
Konservatiivisuudella taas ymmärrän suunnilleen samaa kuin ortodoksikirkko
Isä Mitron tapauksessa. Konservatiivisuus näyttää tarkoittavan vankkaa ankkuroitumista historialliseen traditioon, johonkin sekä kollektiiviseen että vanhaan. Mikä saa siis yksilöä, vapautta ja riskinottoa arvostavan puolueen ankkuroitumaan niin lujasti siihen mikä on tuttua ja turvallista historiallisesti katsottuna?
Haluaisin ymmärtää näiden asioiden yhteyden nimenomaan ilmastopolitiikan kannalta, koska siinä vastakkaiset linjat näyttävät kulkevan sekä (entistä) oikeisto-vasemmistolinjaa että turvallisuus-turvattomuusakselia että vanha-uusi -jaottelua myöten.
Ulrich Beckin toteamus kirjassa “Nykyajan jäljillä”, 1995, auttaa vähän:
Vasemmisto-oikeisto -metaforaa, joka syntyi porvarillisen yhteiskunnan myötä, on luultavasti mahdotonta kukistaa ilman sille esitettyjä vaihtoehtoja. Politiikan ja konfliktin koordinaatit tullaan vastaisuudessakin aina alkuun varovasti ja hypoteettisesti sijoittamaan kyseiselle akselille, minkä jälkeen niitä lähestytään eräänlaisella käsitteellisellä taikavarvulla, lähtökohtana dikotomiat turvallinen-turvaton, sisällä-ulkona ja poliittinen-epäpoliittinen. Tässä jokainen meistä kohtaa kolme tärkeää kysymystä: Mikä on asenteesi 1) epävarmuuteen, 2) muukalaisiin ja 3) yhteiskunnallisen vaikuttamisen mahdollisuuteen?
Oras Tynkkynen kommentoi (tietämättään) tätä kysymystä kirjoittamalla
blogissaan siitä, miten ilmastomyönteinen ääni Sirpa Pietikäiselle voi mennäkin ilmastokielteiselle
Ari Vataselle, tai homoseksuaalien oikeuksia puolustavan Johanna Korhosen tuki perinteistä perhemallia puolustavalle Hannu Takkulalle. Kokoomuksen ja keskustan sisällä on siis Tynkkysen teesin mukaan iloinen sekoitus konservatiivisia ja liberaaleja, vanhaan ja uuteen keskittyjiä, toisin kuin vihreiden. Myös Satu Hassi on aiemmin väittänyt, ettei konservatiivisuus tai liberaalius EU-parlamentissa koske vain ilmastopolitiikkaa vaan yhtä lailla suhtautumista epävarmuuteen ja muukalaisiin muilla elämänalueilla, Beckin sanoja käyttääkseni.
Isä Mitron tapaus puolestaan aktualisoi Beckin kolmannen kohdan: mikä on poliittista, mikä epäpoliittista? Voiko pappi tehdä politiikkaa, vai onko säilytettävä tiukka sektorijako, jossa uskonnollinen ja poliittinen kuuluvat eri kaapujen hoidettaviksi? (Mielenkiintoisen tilanteesta tekee erityisesti se, että vastakkain kirkon konservatiivisen asenteen kanssa tässä on joutunut oikeusministeri Tuija Brax, jonka puolue ei ainakaan puoluetovereiden todistusten mukaan noudattele konservatiivista asennetta).
Vastaan kysymykseen sekoittamalla kirkon ja politiikan vielä kertaalleen.
Tukholman piispaksi valittiin juuri julkilesbo. Siis ei vain nainen, vaan vielä homoseksuaali. Keskiverto tukholmalaisen vuosittaiset hiilidioksidipäästöt viime vuosina ovat laskeneet neljästä tonnista kolmeen ja tavoitteena on kaksi. Keskiverto länsimaalainen muutoin päästelee 10 tonnin luokassa. Tällä esimerkillä yritän sanoa, että kirkossa ja politiikassa tehdyt päätökset ehkä kertovat yleisestä asenteesta, joka voi olla sama sektorista riippumatta. Ruotsissa tämä asenne ei jostain syystä ole taaksepäin katsominen, vaikka pääministeri tuleekin paikallisesta kokoomuspuolueesta.
Mikä siis yhdistää yrittäjyyden ja vapauden sekä konservatiivisuuden ideat juuri Suomen kokoomuksessa? Ainoa tapa, jolla pystyn ne loogisesti ymmärtämään on, jos yksilönvapauden korostaminen itse asiassa on eilispäivänä vallinnut yleinen asenne, johon on turvallista tukeutua, ellei halua mitään uutta.
Markus Jansson artikuloi tämän kokoomuslaisen linjan näin:
Kyllä, arvasit oikein...syön lihaa, kannatan ydinvoimaa, suosin yksityisautoilua, enkä harrasta kierrätystä. :-)
Kuvasta näkee, että kyseessä on valkoinen mies. Joukosta jää siis puuttumaan enää sana “hetero”.
Janssonin eurovaaliehdokas on Ari Vatanen, jota vankemmin taaksepäin ei ilmastokysymyksessä monikaan poliitikko katsele. Herää kysymys, koska vapautta aidosti arvostavien, eteenpäin katsovien ja heittäytymään uskaltavien yrittäjien joukkomarssi ulos puolueesta alkaa. Maailman energiainfrastruktuuria rakennetaan nyt uudelleen, fossiiliset vaihdetaan uusiutuviin, eikä kokoomus yrittäjien eteenpäin suuntautumista näillä asenteilla ainakaan tue. Taaksepäin katsoessa Suomessa näkee energiantuotannon alueella nimittäin lähinnä ydinvoiman. Väite ydinvoiman “turvallisuudesta” saa aivan uuden syvyyden - se on turvallista merkityksessä tuttua.
Oikeisto haastaa siis vasemmiston tänään turvallisuushakuisuudessa. Perinteiset dikotomiat ovat totisesti koetuksella. Se taas selittyy ehkä sillä, että ollaan tilanteessa, jollaisia ei olla ihmiskunnan historiassa ennen koettu.
Minna Näsman
