Sielunmessu journalistiikalle ja tälle blogille

Tämä blogi jää nyt virallisesti kuivamaan.

Se syntyi kiinnostuksesta välittää uutta tietoa julkiseen keskusteluun ympäristö- ja energia-asioista. Pohjaoletuksena oli, että journalismissa on kyse uuden tiedon välityksestä laajemmalle yleisölle. Toiminta Tekniikka Elämää Palvelemaan ry:n piirissä marssitti eteeni koko ajan uutta tietoa, jota yleisestä energia- ja ympäristöpoliittisesta julkisesta keskustelusta en löytänyt. Entisenä, mahdollisesti tulevanakin journalistina olin tietenkin kiinnostunut tekemään uutisia, kertomaan niistä asioista julkisesti.

Eilen julkaistiin kansainvälisessä kirjasarjassa artikkelikokoelma, jonka kirjoittajat edustavat kolmea suomalaista yliopistoa ja yhtä ruotsalaista tutkija-akatemiaa. Olin paikalla kirjan julkaisutilaisuudessa. Olen myös lukenut kirjan.
Jokaisesta sen luvusta voisi tehdä noin kolmetoista uutista tai ainakin erittäin valaisevaa ja tuoretta juttua. Julkisessa keskustelussa kirja on uutisoitu Uudessa Suomessa, Kauppalehdessä ja Pohjalaisessa lyhyenä, Rakennuslehdessä pidempänä STT:n versiona.

Nyt seison sormi suussa sen tosiasian edessä, että kirjasta löytyy erittäin mielenkiintoista ja käynnissä olevalle ydinvoimakeskustelulle oleellista tietoa, josta ei mediakeskustelussa raportoida.

Tutkijat ovat tehneet osuutensa: he ovat artikkelinsa kirjoittaneet, tarkastuttaneet ja arvokkaaseen niteeseen saaneet myytyä.

Minunko nyt pitäisi kaikelle kansalle referoida ne kolme kovinta juttua, joista ainakin pitäisi käydä keskustelua ennen kuin yhtään uutta ydinvoimalaa Suomeen rakennetaan?

Internet on ihana väline ja sosiaalisella medialla on varmasti voimaa. Mutta jos keskustelu hyvästä elämästä jää kansalaisten harteille Kauppalehden verkossa tai blogosfäärin laitamilla, MITÄ ME ENÄÄ MEDIALLA JA POLITIIKALLA TEEMME?

No, ennen kuin kirves lentää sinne kaivoon, vielä se viimeinen velvollisuuteni kansalaisena, joka on saanut lukea mielenkiintoisen ja tärkeän kirjan:

1) Suomi on vahva hallintovaltio. Puolueilla ei ole meillä voimaa. Poliittinen valta on puolueiden johtohahmoilla. Julkinen keskustelu politiikasta tarkoittaa keskustelua näiden henkilöiden persoonista. Maissa, kuten Ruotsi ja Saksa, jossa puolueet instituutioina ovat tärkeitä, esimerkiksi kysymys ydinvoimasta on politisoitunut ja keskustelua sen hyvistä ja huonoista puolista käyvät poliitikot. Siinä määrin, että oppositio tämän kysymyksen avulla pystyi katkaisemaan sosiaalidemokraattien 40-vuotisen hallitustaipaleen Ruotsissa.

Tämä vaikuttaa suoraan myös ydinvoiman vastaisen liikkeen voimaan. Se kanavoituu puoluepolitiikkaan, jolla Ruotsissa ja Saksassa on merkitystä, meillä ei. Siitä ero myös ydinvoiman vastaisen liikkeen levinneisyydessä ja mahdollisuuksissa näissä maissa. Toisin sanoen: Suomen kansainvälisesti erikoinen positiivinen suhtautuminen ydinvoimaan on mahdollista, koska valtaa meillä (varsinkin tässä asiassa) käyttävät virkamiehet, eivät poliitikot tai kansa.

Näin ymmärsin keskusteluni Erika Säynässalon kanssa. Kysykää häneltä lisää. Skarppi nainen, joka on tehnyt hartiavoimin työtä tähän ymmärryksen kirkkauteen päästäkseen.

2) Ydinvoima-asiassa valta ei ole kansalla edes siinä mielessä, että äänestämällä saisi mieleisensä mielipiteen näkymään eduskunnassa. Jos äänestää pro-ydinvoima -sd:ta tai keskustalaista, eduskuntaan voi hänen sijaansa nousta anti-ydinvoimaihminen. Äänet menevät ensisijassa puolueelle, ja puolueen sisällä jokaisella on omantunnon vapaus äänestää miten haluaa.

Omantunnon kysymys ydinvoimasta tuli, koska puoluepolitiikka sopii huonosti hallintomenettelyn sisään. Poliittinen keskustelu ei siis ydinvoiman tapauksessa aseta hallintomenettelyn raameja, vaan hallintomenettely asettaa raamit sille, millaista poliittista keskustelua voidaan käydä. Koska ydinvoimasta päätetään hallintomenettelyn puitteissa, eduskunta on karkeasti sanoen lupaviranomainen. Ongelmien ratkaisemiseksi luotiin käytäntö, jonka mukaan kukin kansanedustaja saa äänestää omantuntonsa mukaan. Ja ydinvoimasta tuli Suomessa ei-poliittinen asia.

Säynässalo muotoili asian tiedotustilaisuudessa niin, että koska hallitus kantaa ydinvoimapäätöksistä vastuun, sille kuuluisi myös valta ohjata ja suunnitella sitä politiikkaa, jonka puitteissa ydinvoimaloita rakennetaan. "Demokratiassa pitäisi pyrkiä selkeyteen pelisäännöissä. Nykyinen käytäntö hämärtää vastuuta", hän sanoi.

3) Valta ydinvoima-asiassa on keskittynyt muutamalle virkamiehelle. OL3:n periaatepäätöshakemusprosessissa KTM (nykyään TEM) paitsi vastasi hakijayhtiön omistajaohjauksesta eli toimi epäsuorasti hakijana, oli vastaava viranomainen YVA- ja periaatepäätöshakemuksissa sekä rakennuslupa- ja käyttölupaprosesseissa, toimi asiaan liittyvien kansallisten virkamiesten valvojana ja suomalaisen ilmasto- ja energiapolitiikan, tutkimuksen ja rahoituksen suunnittelijana ja toimeenpanijana.

Valtion omistajaohjaus on sittemmin siirretty pois ministeriöstä, mutta edelleen esimerkiksi YVA, jotka muissa tapauksissa hallinnoidaan YM:stä, on ministeriön hoidettavana. Tästä asiasta kirjassa kirjoittaa Ari Lampinen, joka raportoi myös, että lukuisissa asiantuntijalausunnoissa OL3:n yhteydessä puututtiin hakemuksen ilmeisiin virheisiin. Silti vain STUK:n lausuntoon KTM reagoi. Sen Lampinen tulkitsee johtuvan siitä, että STUKilla on asiassa valtaa. STUKilta, STM:n alaisuudesta, pitää saada laitoksen käyttöönottolupa.

Näiden asioiden lisäksi kirjasta löytyy mielenkiintoinen katsaus siihen, millaista strategiaa seuraten käytetyn ydinjätteen loppusijoitukselle löytyi sopiva paikkakunta. Matti Kojo raportoi, miten julkista keskustelua käytiin auliisti YVA-prosessista. Samaan aikaan suljettujen ovien takana sovittiin keskeisten kuntapäättäjien kanssa toiminnan euromääräisistä kompensaatioista.

Annukka Berg arvioi eduskunnassa vuonna 2002 käytyä keskustelua epävarmojen kansanedustajien näkökulmasta. Tiedotustilaisuudessa hän esitti valistuneen arvauksen tulevan ydinvoimakeskustelun retoriikasta. Vastustajat ovat palanneet uusiutuvan energian ylistyksestä ydinvoimariskipuheeseen, kannattajat jatkavat edelliskertaisella, ympäristöystävällisyyttä korostavalla linjallaan ja pitävät esillä ilmastoargumenttia.

Kansanedustajiin vaikuttava paine tulee kentältä, totesi Tapio Litmanen Ilari Hylkilän graduun viitaten, ja siihen liittyen Berg odottaa uraanikaivosten vastaisen liikkeen vaikuttavan tämänkertaiseen kierrokseen eri tavalla kuin ennen. Koska luottamus ydinvoimaan rakentuu sen suomalaisuuden varaan, Berg myös oletti että sähkön kulutuskäyriä seurataan tarkkaan ja ydinsähkön mahdollisesta viennistä tulee tärkeä teema.

Tapio Litmanen kysyi, mikä rooli on ydinvoimayhtiöiden takana olevalla teollisuudella tulevissa päätöksissä. Kääntyykö kansanedustajien lojaalisuus uusia menestysartikkeleita etsivän paperi- ja puunjalostusteollisuuden puoleen vai löytävätkö paikalliset energiayhtiöt, metalli, kauppa ja palvelut kannattajia?

Istuisin mielelläni sohvaan lukemaan juttuja, joita näitä aiheita vielä lisää raaputtamalla saisi kasaan.

On tullut aika todeta, että niitä ehkä saa odottaa.

Ehkä journalistiikassa ei todellakaan ollut kysymys uuden tiedon välittämisestä laajoille joukoille. Ehkä uutinen on ymmärrettävä näkyvässä todellisuudessa tapahtuvien asioiden raportoinniksi, kuten eräs mediatutkija asian ilmaisi. Toinen hänen teeseistään oli, että ei journalistiikassa ole kyse edes siitä, että väiteltäisiin asioista. "Journalistiikassa on kyse sen siteeraamisesta, mitä joku jossain väittää", hän sanoi.

Siihen viittaa ainakin tämän kirjan saama julkisuus: otsikkoon nousi tutkijan väite, joka on niin lähellä konkretiaa (ydinvoimalan sulkemista) kuin mahdollista. Pidemmäksi osuudeksi uutista nousi sen jälkeen siitä käytävä nettikeskustelu, jossa lähinnä ammuttiin viestintuojaa. Asiasta väittely, asiallisin perustein, ei onnistunut ehkä journalisteilta, mutta ei myöskään meiltä kansalaisilta.

Siirryn siis hetkeksi toivomasta julkiselta keskustelulta sen enempää. Katsotaan mitä mahdollisuuksia rakentavaan ja kriittiseen yhteiskuntakeskusteluun tutkijamaailma tarjoaa.

Minna Näsman

Professori kuin professori

"Kollegoita", määrittelee Kauppalehti. Toinen on professori Helsingin yliopistossa, erikoisalana ilmastonmuutos, toinen professori Teknisessä korkeakoulussa, erikoisalana "advanced energy systems", vapaasti suomennettuna uudet energiateknologiat.

Kollegoita he eivät siis ole merkityksessä työtovereita, eivätkä merkityksessä saman alan asiantuntijoita.

"Kollegoita" näyttää viittaavan yksinomaan sanaan "professori".

"Professori" on akateeminen virkanimike, jolla viitataan tiedekunnan meritoituneimpaan viranhaltijaan. Kauppalehti asettelee siis asian niin, että koska molemmilla on tiedeyhteisössä professorin virka, molempien puheet tästä nimenomaisesta aiheesta ovat samanarvoisia. Kauppalehteä ei mietitytä, että professorit edustavat täysin eri tieteenaloja. Kauppalehti ei myöskään kerro lukijalle, miten lähellä ko. professoreiden tutkimusalaa kommentoitava aihe on.

Jos Peter Lund teknisestä korkeakoulusta olisi halunnut ryhtyä julkisesti kommentoimaan hydrobiologian ja paleolimnologian kehitystä maailmalla, olisiko häntä haastateltu Kauppalehteen?

Miksi olisi?

No miksi hydrobiologian ja paleolimnologian asiantuntijaa haastatellaan Kauppalehteen energiateknologioista?

Kauppalehti lainaa professoreille valtaa saada sanoa mielipiteitään julkisesti. Kauppalehti myös jakaa vallan (tällä kertaa tasan kahden erimielisen keskustelijan välillä) kuvaamalla molempia samanarvoisiksi keskustelijoiksi ja antamalla yhtä paljon palstatilaa.

Vallankäytön tulee olla harkittua ja siitä tulee vastata lukijoille, jotka odottavat saavansa lisää todenmukaista ja relevanttia tietoa maailmasta. Tasan jakaminen voi tuntua äkkiseltään reilulta. Taustat huomioonottaen ei ole kuitenkaan kovinkaan reilua kuvata molempia tasavertaisiksi asiantuntijoiksi tässä aiheessa. En älähtäisi, jos molempia kuvattaisiin tasavertaisiksi energiapoliittisiksi lobbaajiksi. Akateemisen aseman väärinkäyttö vallan välineenä ei kuitenkaan mielestäni ole oikein, ei edes lehdeltä ja ajattelemattomuuksissaan.

Konflikti on dramaturginen peruselementti, joka kuuluu hyvään journalistiseen kerrontaan. Jos konflikti sanelee välitettävän tiedon todenmukaisuuden tai relevanssin, olemme kuitenkin siirtyneet journalismin puolelta viihteen maailmaan. Ja viihdyttäviä kukkotappelut tietysti ovat.

Viihdyttävyysarvoa uhraamatta olisi kuitenkin täysin mahdollista myös ottaa selvää molempien asiantuntijoiden taustoista ja sidonnaisuuksista tässä kysymyksessä ja kertoa ne lukijoille. Tuloksena molemmissa päissä voisi olla suurempi ymmärrys suomalaisesta energiapoliittisesta keskustelusta. Veikkaukseni on, että puheenvuorot tässä keskustelussa silloin jaettaisiin eri painotuksin. Ellei Kauppalehti/Alma Media tietoisesti halua toimia itse vallankäyttäjänä ja keskustelun johdattajana tässä aiheessa, mikä sekin tietysti on mahdollista. Siinä tapauksessa reilua olisi kertoa se lukijoille.

Minna Näsman

Hautaan valmis viisikymmenvuotias

Oliver Tickell kirjoittaa päivän Guardianissa sopimuksesta, joka tänään täyttää 50 vuotta. Sopimuksen mukaan sopijapuolten, milloin tahansa toinen haluaa tehdä jotain toista kiinnostavaa, tulee

"konsultoida toista jotta näkökannat voidaan sovittaa toisiinsa yhteisellä sopimuksella". Osapuolten tulee "pitää toinen toisensa täysin informoituna kaikista aktiviteeteista ja työohjelmista, jotka saattaisivat kiinnostaa toista". Ja tilastotieteen alueella sopijapuolet sitoutuvat "konsultoimaan toinen toistaan pystyäkseen käyttämään mahdollisimman tehokkaasti informaatiota, resursseja ja teknistä tilastohenkilökuntaa suhteessa kaikkiin tilastollisiin projekteihin, joissa molemmilla on intressejä".

(Käännökset ovat minun, englanninkielinen alkuperäisteksti löytyy linkin takaa).

Sopijaosapuolet ovat Maailman Terveysjärjestö WHO (World Health Organization) ja Kansainvälinen Atomienergiajärjestö IAEA (International Atomic Energy Agency). Toisen tehtävänä on "taata kaikille ihmisille mahdollisimman korkea terveyden taso", toisen tehtävänä "kiihdyttää ja laajentaa atomienergian panosta rauhan, terveyden ja hyvinvoinnin takaamiseksi maailmassa".

Tickell kirjoittaa, että vaikka sopimusteksti painottaa molemminpuolisuutta, sopimus on käytännössä toiminut vain yhteen suuntaan. IAEA:n intressien vastaisia tutkimustuloksia on jätetty julkaisematta, ja asiaan puuttuneita tutkijoita palkittu potkuilla. (Kiinnostava linkki Suomeen on, että jutussa mainittu WHO:n ex-tutkija Keith Baverstock toimii parhaillaan Suomessa Kuopion yliopiston professorina).

Tällaisen toiminnan lopputulemana Tickellin mukaan on, että WHO:n hyväksymät mallinnukset aliarvioivat matala-aktiivisen säteilyn vaikutuksia 100-1000-kertaisesti.

Tickell päättää siteeraamalla Chris Busbya, joka toimii tieteellisenä sihteerinä järjestössä European Committee on Radiation Risk ja professorina Ulsterin yliopistossa:

"WHOn alisteisuus IAEA:lle on avainosa systemaattista ydinriskin väärennöstä, jota on harrastettu Hiroshiman päivistä alkaen. Sopimus luo intressikonfliktin, jota ei voi hyväksyä: YKn terveyttä edistävä järjestö alistetaan palvelemaan niitä, joiden pääkiinnostus suuntautuu ydinenergian lisäämiseen. WHO-IAEA -sopimuksen purkaminen on välttämätön ensiaskel WHOn itsenäisyyden palauttamiseksi ja tutkimuksen tekemiseksi ja julkaisemiseksi ionisoivan säteilyn todellisista terveysvaikutuksista."

Lähde: guardian.co.uk

Kaikki mitä aina olet halunnut tietää liikennebiokaasusta

Osoitteessa liikennebiokaasu.fi on avattu vertaistukiverkko kaikille biokaasuauton hankinnasta tai biokaasun liikennekäytön edistämisestä kiinnostuneille. Kaikki mitä aina olet halunnut kysyä aiheesta on nyt mahdollista naputella sivun keskustelufoorumille, ellei usein kysyttyjen kysymysten listaa selaillessa asia jo selviä.
Lähde: liikennebiokaasu.fi

Mikä yhdistää Isä Mitroa ja Ari Vatasta?

Vastaus: eurooppalainen ilmastopolitiikka. Joudun ehkä selittämään:

Olen kauan ihmetellyt, miten yrittäjäpuolue kokoomus voi kuulua Euroopan parlamentin konservatiiviseen ryhmään (EPP-ED). Yrittäjyys merkitsee riskinottoa ja oikeistolaisuus perinteisesti arvostaa vapautta itseisarvona, turvallisuutta sen välinearvona (kuten Terho Pursiainen asian muotoilee artikkelissa joka löytyy kirjasta “Nykyajan etiikka. Keskustelua ihmisestä ja yhteisöstä””, 2005). Vasemmistolla itseisarvona on Pursiaisen mukaan turvallisuus ja välinearvona vapaus.

Konservatiivisuudella taas ymmärrän suunnilleen samaa kuin ortodoksikirkko Isä Mitron tapauksessa. Konservatiivisuus näyttää tarkoittavan vankkaa ankkuroitumista historialliseen traditioon, johonkin sekä kollektiiviseen että vanhaan. Mikä saa siis yksilöä, vapautta ja riskinottoa arvostavan puolueen ankkuroitumaan niin lujasti siihen mikä on tuttua ja turvallista historiallisesti katsottuna?

Haluaisin ymmärtää näiden asioiden yhteyden nimenomaan ilmastopolitiikan kannalta, koska siinä vastakkaiset linjat näyttävät kulkevan sekä (entistä) oikeisto-vasemmistolinjaa että turvallisuus-turvattomuusakselia että vanha-uusi -jaottelua myöten.

Ulrich Beckin toteamus kirjassa “Nykyajan jäljillä”, 1995, auttaa vähän:

Vasemmisto-oikeisto -metaforaa, joka syntyi porvarillisen yhteiskunnan myötä, on luultavasti mahdotonta kukistaa ilman sille esitettyjä vaihtoehtoja. Politiikan ja konfliktin koordinaatit tullaan vastaisuudessakin aina alkuun varovasti ja hypoteettisesti sijoittamaan kyseiselle akselille, minkä jälkeen niitä lähestytään eräänlaisella käsitteellisellä taikavarvulla, lähtökohtana dikotomiat turvallinen-turvaton, sisällä-ulkona ja poliittinen-epäpoliittinen. Tässä jokainen meistä kohtaa kolme tärkeää kysymystä: Mikä on asenteesi 1) epävarmuuteen, 2) muukalaisiin ja 3) yhteiskunnallisen vaikuttamisen mahdollisuuteen?

Oras Tynkkynen kommentoi (tietämättään) tätä kysymystä kirjoittamalla blogissaan siitä, miten ilmastomyönteinen ääni Sirpa Pietikäiselle voi mennäkin ilmastokielteiselle Ari Vataselle, tai homoseksuaalien oikeuksia puolustavan Johanna Korhosen tuki perinteistä perhemallia puolustavalle Hannu Takkulalle. Kokoomuksen ja keskustan sisällä on siis Tynkkysen teesin mukaan iloinen sekoitus konservatiivisia ja liberaaleja, vanhaan ja uuteen keskittyjiä, toisin kuin vihreiden. Myös Satu Hassi on aiemmin väittänyt, ettei konservatiivisuus tai liberaalius EU-parlamentissa koske vain ilmastopolitiikkaa vaan yhtä lailla suhtautumista epävarmuuteen ja muukalaisiin muilla elämänalueilla, Beckin sanoja käyttääkseni.

Isä Mitron tapaus puolestaan aktualisoi Beckin kolmannen kohdan: mikä on poliittista, mikä epäpoliittista? Voiko pappi tehdä politiikkaa, vai onko säilytettävä tiukka sektorijako, jossa uskonnollinen ja poliittinen kuuluvat eri kaapujen hoidettaviksi? (Mielenkiintoisen tilanteesta tekee erityisesti se, että vastakkain kirkon konservatiivisen asenteen kanssa tässä on joutunut oikeusministeri Tuija Brax, jonka puolue ei ainakaan puoluetovereiden todistusten mukaan noudattele konservatiivista asennetta).

Vastaan kysymykseen sekoittamalla kirkon ja politiikan vielä kertaalleen. Tukholman piispaksi valittiin juuri julkilesbo. Siis ei vain nainen, vaan vielä homoseksuaali. Keskiverto tukholmalaisen vuosittaiset hiilidioksidipäästöt viime vuosina ovat laskeneet neljästä tonnista kolmeen ja tavoitteena on kaksi. Keskiverto länsimaalainen muutoin päästelee 10 tonnin luokassa. Tällä esimerkillä yritän sanoa, että kirkossa ja politiikassa tehdyt päätökset ehkä kertovat yleisestä asenteesta, joka voi olla sama sektorista riippumatta. Ruotsissa tämä asenne ei jostain syystä ole taaksepäin katsominen, vaikka pääministeri tuleekin paikallisesta kokoomuspuolueesta.

Mikä siis yhdistää yrittäjyyden ja vapauden sekä konservatiivisuuden ideat juuri Suomen kokoomuksessa? Ainoa tapa, jolla pystyn ne loogisesti ymmärtämään on, jos yksilönvapauden korostaminen itse asiassa on eilispäivänä vallinnut yleinen asenne, johon on turvallista tukeutua, ellei halua mitään uutta.

Markus Jansson artikuloi tämän kokoomuslaisen linjan näin:

Kyllä, arvasit oikein...syön lihaa, kannatan ydinvoimaa, suosin yksityisautoilua, enkä harrasta kierrätystä. :-)

Kuvasta näkee, että kyseessä on valkoinen mies. Joukosta jää siis puuttumaan enää sana “hetero”.

Janssonin eurovaaliehdokas on Ari Vatanen, jota vankemmin taaksepäin ei ilmastokysymyksessä monikaan poliitikko katsele. Herää kysymys, koska vapautta aidosti arvostavien, eteenpäin katsovien ja heittäytymään uskaltavien yrittäjien joukkomarssi ulos puolueesta alkaa. Maailman energiainfrastruktuuria rakennetaan nyt uudelleen, fossiiliset vaihdetaan uusiutuviin, eikä kokoomus yrittäjien eteenpäin suuntautumista näillä asenteilla ainakaan tue. Taaksepäin katsoessa Suomessa näkee energiantuotannon alueella nimittäin lähinnä ydinvoiman. Väite ydinvoiman “turvallisuudesta” saa aivan uuden syvyyden - se on turvallista merkityksessä tuttua.

Oikeisto haastaa siis vasemmiston tänään turvallisuushakuisuudessa. Perinteiset dikotomiat ovat totisesti koetuksella. Se taas selittyy ehkä sillä, että ollaan tilanteessa, jollaisia ei olla ihmiskunnan historiassa ennen koettu.

Minna Näsman

Vuoden viherpesijä on Vattenfall

Vuoden viherpesijäksi on Tanskaan kytköksissä olevien kansalaisliikkeiden toimesta valittu Vattenfall. Climate Greenwash Award 2009 myönnettiin Kööpenhaminassa World Business Summit of Climate Change -tapahtuman aattona. Tanskan hallitus sai erikoismaininnan ko. tapaamisen järjestelyjen helpottamisesta, tuen vetämisestä pois tuulivoimalta ja epäonnistumisesta Kioton tavoitteiden saavuttamisessa.
Lähde: www.climategreenwash.org

Seuraavat 100 000 vuotta

Käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoituksen turvallisuudesta käydään, kuten eilen esitetyn Silminnäkijän juonnossa todetaan, hyvin vähän julkista keskustelua. Sellaisen avaajana TV2:n dokumentti toimii hyvin. Teollisuusmiesten ja tiedemiesten käsityksissä on vielä huomattava määrä poikkeamia, minkä Säteilyturvakeskuskin vakuuttaa ottavansa huomioon, kansalaisten terveyttä ja turvallisuutta puolustaessaan.
Lähde: www.yle.fi
Greenpeace jatkaa keskustelua järjestämällä 8.5. seminaarin, jossa nimekkäiden ulkomaalaisten tutkijoiden käsityksiä asiasta pääsee kuulemaan elävänä. Selvästikin syytä asettua keskusteluetäisyydelle olisi useammalla suomalaisella alan toimijalla. Näitä luennoitsijoita ei voi mielen ja ruumiin terveyteen vetoamalla jättää kommentoimatta, edes TVO, kuten em. dokumentin tapauksessa.
Lähde: www.greenpeace. org

Aurinkolämmön eurooppalainen potentiaali

Aurinkolämpö voi vastata puoleen Euroopan kiinteistöjen ja veden lämmitystarpeesta vuonna 2050. Miten siihen päästään, esittelee the European Solar Thermal Technology Platform (ESTTP) viime vuoden joulukuussa julkaistussa strategiassaan.
Lähde: www.renewableenergyworld.com

Älykkäästi luonnon voimin

Uusi Luonnonvarastrategia on valmistunut ja luovutettu pääministerille. Poimintoina strategiasta voi nostaa materiaalien kiertoon palauttamisen ja sulkemisen ajatuksen kuten tässä esimerkissä:

Edistetään paikallisten bioainesten, kuten lietteen ja tuhkan, kierron sulkemista sekä palauttamista osaksi ravinnekiertoa. Edistetään kiertoon palauttamisen sekä kierron sulkemisen luomia liiketoimintamahdollisuuksia.

Ymmärrykseni mukaan voisi siis tapahtua jotain esimerkiksi sillekin hulluudelle, että Marokosta ostetaan ja kuljetetaan koko ajan lisää kasvilannoitteita, jotka loppupäässä läjitetään Sipooseen olemaan (kuten jäteveden puhdistuslaitoksella talteen otetuille typelle ja fosforille käy pääkaupunkiseudulla).
Biojalostamojen perustaminen tulee ideana numero 2, hajautettujen tuotantomallien luominen ideapaikalla nro 8. Kolmantena nostona voisi ottaa kiviaineksiin liittyvän vision, jolla voisi olla käytännön merkitystä esimerkiksi mietittäessä uraanikaivosten avaamista Suomeen:

Laaditaan kansallinen mineraali- ja kiviainesstrategia, jossa tarkastellaan mineraalien ja kiviainesten pitkän aikavälin käyttöä.

Tämä lause esiintyy siis raportissa, jonka kehys korostaa Suomen globaaleina luonnonvaravahvuuksina paitsi biomassaa, puhdasta vettä, jolle uraanikaivoksissa syntyvä jäte on uhka. Sama strategia tähtää monin tavoin materiaalivirtojen käytön tehostamiseen niin, että mahdollisimman vähän luonnonvaroista tarvitsisi jatkossa enää luokitella jätteenä. Käytetyn uraanipolttoaineen tapauksessahan jätteen osuus nousee nykyisellään 96 prosenttiin ja se on sijoitettava peruskallioon seuraavien satojen tuhansien vuosien ajaksi.

Älykkäämmälle luonnonvarojen hyödyntämiselle on ainakin tilausta.
Lähde: www.sitra.fi

Raportoimatta jäänyt ydinvoimakeskustelu

Pyhäjoen lukion Pauhasalissa järjestettiin 4.4. keskustelutilaisuus, johon oli saapunut nimekästä väkeä ympäristöministeristä kansanedustajiin ja kommentteja kuultiin suunnilleen kaikilta tahoilta kuntalaisista europarlamentaarikkoon. Siihen nähden on omituista, etten löydä asiasta tietoni mukaan Kalevassa 5.4. julkaistua juttua netistä, enkä mitään muutakaan mediaraportointia tilaisuudesta. Onneksi järjestäjätaho Pro Hanhikivi ry kirjasi ylös mielestään oleelliset osat keskustelua. Pöydällä ovat aika tarkasti kaikki ydinvoimaan liittyvät argumentit.
Lähde: www.prohanhikivi.net

Ei olekaan

Helsinki on onnistunut luomaan itsestään kuvan kestävän kehityksen kaupunkina, ainakin Helsingin Sanomien silmissä. Lehti ei perustele käsitystään, vaan lähtee siitä itsestäänselvyytenä uutisessa, joka nyt paljastaa kuvan kyseenalaisuuden. Kansainvälisen tutkimusryhmä on nimittäin tullut tulokseen, että Helsingissä ei todellakaan olla kestävän kehityksen kärjessä. Tuloksena on otsikko "Helsingin kehitys ei olekaan kestävällä pohjalla".
Lähemmän tarkastelun arvoista olisi, millä keinoin Suomessa yleisemminkin pidetään yllä omakuvaa kestävyydestä alueilla, joilla totuus on toisenlainen. Toivottavasti mm. Helsingin Sanomat herää tarkastelemaan tätä ilmiötä kriittisesti ja miettii, mistä lähteistä, millaisia argumentteja tulee painettua lehteen totuuksina.
Lähde: www.hs.fi

Uutta ajattelua kunnissa

Hiilineutraalien kuntien (HINKU-hanke) esittelyvideolla mainitaan muutamia mielenkiintoisia esimerkkejä siitä, miten monia ongelmia voidaan ratkaista yhtaikaa. Yhtenä esimerkkinä Parikkalan edustaja kertoo, miten ilmastonmuutos-, öljy- ja lannoiteriippuvuus- sekä rehevöitymisongelmia voidaan ratkoa keräämällä järvestä levämassaa ja tekemällä siitä biokaasua ja lannoitteita. Testit on tehty, tulokset ovat lupaavia, seuraavaksi tarvitaan biokaasulaitos.
Lähde: wwwi.ymparisto.fi