Tämä blogi syntyi kokemuksista, ettei suomenkieliseen valtamediaan ollut helppo saada läpi mielipidekirjoituksia uusiutuvista energiamuodoista. Varsinkaan, jos niissä viitattiin uusiutuviin ydinvoiman vaihtoehtona. Ruotsinkielisistä (HBL Vasabladet, FST/FSR) medioista tällaista kokemusta ei ollut.
EU:n komission julkaistua 38 prosentin tavoitteensa Suomelle 23.1. tilanne muuttui ratkaisevasti. Yhtäkkiä kaikissa lehdissä syntyi imu käsitellä näitä vaihtoehtoja.
Helmikuussa Helsingin Sanomat julkaisi tutkimuksen, jonka mukaan valtaosa suomalaisista kannattaa ydinvoimaa. Tänään YLEs svenska nyheter raportoi, että ruotsinkielisistä suomalaisista 62% on ydinvoimaa vastaan, 95% tuulivoiman puolesta.
Edelleenkään en suomenkielisessä valtamediassa ole juurikaan nähnyt uutisia tai mielipidekirjoituksia ydinvoimaliikentoimintaan liittyvistä negatiivisista tapahtumista, joista tämäkin blogi raportoi. Ruotsinkielisessä niitä on ollut.
Nähtäväksi jää, miten uusiutuvan energian esitteleminen suomeksi olemassaolevana vaihtoehtona muuttaa seuraavan suomenkielisen mielipidetiedustelun tuloksia.
Lähde: YLE Svenska nyheter sisältää myös laajahkon kuvauksen vireillä olevista tuulipuistohankkeista Suomessa.
Minna Näsman
14. huhtikuuta 2008
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
0 kommenttia:
Lähetä kommentti